Musiikki ja äänet

Musiikin kuuntelun lisäksi harrastan soittamista (eri soittimia), biisien nikkarointia eli pienimuotoista säveltämistä.
Soitan bassoa, snadisti myös laulan Stefan Piesnack Band -kokoonpanossa (SPB FB-sivu).
Kuuntele bändin uusinta EP:tä Spotifyssa:

Voit myös tukea bändiä ostamalla CD:n levykaupasta, signeerattuna FB-sivujen kautta Stefanilta tai minulta tämän sivuston kautta (ota yhteyttä lomakkeella).

Soittelen myös muutamassa muussa satunnaisemmin kokoontuvassa ”epämääräisemmässä” ryhmässä. Mahtavaa kun voi soitella eri tyyppien kanssa tyyliltään todella erilaista musaa, en onneksi ole yhden genren vanki. Sitten on vielä oma musa ja äänien kanssa puuhastelu kotistudiossa. Lähes täydellistä 🙂

Oikeastaan siis kaikenlainen äänimaailma kiinnostaa, olkoon se musiikkia tai luonnon ääniä.
Olen poikasesta asti leikkinyt äänityslaitteilla enemmän tai vähemmän vakavasti. On tullut äänitettyä omaa soittoa, bändejä, efektiääniä, linnunlaulua ja muita luonnon ääniä. Kelanauhoille, kaseteille ja muistikorteille. Tämä puuha jatkuu edelleen.

Joitain musa-aiheisia kirjoituksiani blogista:

Tekoälyä musiikissa

Tekoäly tunkee nykyään joka paikkaan. Olen pohtinut omalta kohdaltani suhtautumistani siihen ja se on herättänyt itsessäni ristiriitaisia tunteita. On asioita, joissa tekoälystä on varmankin hyötyä kun valjastetaan isot tietomassat ratkomaan …

Lue lisää…

Uusi vuosi – mitähän sitä saa aikaan?

Muistan pikkupoikana joskus 1960-luvulla laskeneeni mielessäni, että sitten kun on vuosituhannen vaihde, olen jo yli neljäkymmentä vuotta. Ohhoh, niin vanha ja niin kaukana tulevaisuudessa tuo vuosituhannen vaihde siinti. No, vuosituhannen …

Lue lisää…

Kilpailuun

Bändimme elää melko hitaalla liekillä. Sain kuitenkin kundit snadisti innostumaan, kun keksin, että otamme osaa kilpailuun. Fediversumissa aiemmin syksyllä bongasin ilmoituksen biisikilpailusta ja päätimme osallistua Syksyn Synkin Sävel Kaamos Edition …

Lue lisää…

Uusia ääniä ja eri tavoin

Tietokoneetonta musiikin soittelua syntetisaattoreilla

Uudet bassot

Tämä oli oikeasti suunnitelmissa. Kun sain vuosimallia 1978 Stringray basson myytyä hyvään hintaan, oli aika hankkia uusi ykkösbasso tilalle. Niin ja hupsista, kakkosbasso myös. Ykkösbasso – Sandberg 70th Anniversary Electra …

Lue lisää…

Kierrätystä tämäkin

Soittimista luopuminen on vaikeaa, mutta tilalle voi hankkia uusia soittimia.

Yksi kommentti artikkeliin ”Musiikki ja äänet”

Kommentointi on suljettu.