Loppukevät ja alkukesä ovat oman lintuharrastukseni tiiviintä aikaa, silloin on yölaulajien kuunteluaika. Teen kuunteluretkiä perinteisesti polkupyörällä ja kävellen, pisimmillään n. 40 km per retki.
Kesäöinä aika menee hukkaan nukkuessa 😉
Pian Vapun jälkeen se alkaa, toki keleistä paljolti riippuen.
Satakielet ovat aluksi pääroolissa, niitä on “joka paikassa”.
Lehtopöllökin huutelee välillä kesällä eikä vain talvella soidinaikaan, ja tietysti poikaset kerjäävät äänekkäästi ruokaa. Usein kuulee myös sarvipöllön poikasten kerjuuääniä.
Kehrääjän kuunteluun suuntaan perinteisesti itään erään kallion laelle, takuuvarma paikka, jossa sillon tällöin onnistun sen joskus myös näkemäänkin. Lehtokurppakin siellä usein kurnuttaa partiolennollaan. Ja lehtopöllö.
Vuosaaren huippu on mainio kuuntelupaikka ja siellä on takuuvarmasti aina ruisrääkkä ääneessä omalla yksitoikkoisella rääpsytyksellään. Usein myös viitakerttusia, olen takavuosina kuullut siellä viiriäisenkin.
Kosteikoista ja ruovikkoalueilta löytyy kuultavaksi aina ruokokerttusia, rytikerttusia ja rastaskerttusia.
Siellä myös rantakanat kuten luhtahuitti, luhtakana ja liejukana pitävät mekkalaansa.
Suosikkilaulajiani luhta- ja viitakerttusia saa odotella muutolta pidempään, mutta odotus palkitaan taitavilla lurituksilla. Luhtakerttunen on vilkkaampi säpisijä kuin viitakerttunen.
Aamun valon kajastaessa alkavat muutkin linnut laulaa ja yölaulajien erottaminen eri laulujen kakofoniasta hankaloituu. Räkättirastas aloittaa usein ensimmäisenä, tosin laulurastaat laulavat monesti läpi yön. Mustarastaiden runsaus on paikoitellen häkellyttävä, samaan pisteeseen voi helposti kuulla 5-6 eri laulajaa. Ja punakylkirastaskin surumielisesti toistaa vaatimatonta säettään.
Joskus yöretkillä myös näkee ja kuulee muutakin kuin lintuja. Tässä sataman veturi.