Sukututkimusta – osa 2

Kuopion kaupunki soitti melko pian yhteydenoton jälkeen, että nyt Kuopion kansakoulujen paperiniput Joensuun Kansallisarkistosta odottivat tutkijaa Valtuustotalolla arkistossa. Ei muuta kuin junaliput ja parin yön majoitusvaraus Veturi B&B:hen, pieneen hotelliin entisessä rautatieasemarakennuksessa. Rakennuksessa myös aamiaiskahvilana toimiva Lentävä Kalakukko. Vaatimaton, mutta hinta-laatusuhteeltaan mainio, hyvä sänky, asiallinen aamupala.

Syyskuun lopulla matkamme tulopäivänä ohjelmassa ensin käyskentelyä Kuopin hautausmaalla, siinä aseman veressä. Etsiskeltiin faijan vanhempien hautaa, oltiin käyty siellä viimeksi kesällä 1986 lomamatkallamme Riistavedelle. Eipä löytynyt, hautojen merkinnät olivat puutarhatyöntekijän mukaan muuttuneet eikä muistikuvat sijainnista enää kertoneet missä tarkalleen hauta oli sijainnut. Hautausmaan toimistokin oli juuri mennyt kiinni. Laitoin sitten illalla kyselysähköpostia hautausmaalle. Seuraavana päivänä tulikin heti vastaus, että hauta on otettu seurakunnan käyttöön 2000-luvun alkupuolella, kun hauta ei enää ollut kenenkään hoidossa. Arvasin näin käyneen. No muistokuva haudasta on.

Abel ja Mandi Väisänen hauta Kuopiossa 1986

Kansakoulutietojen tutkinta

Seuraavana aamuna Valtuustotalolle. Siellä odottikin muutama iso nippu 1920-luvun kansakoulupapereita. Ja tieto, että osaa papereista ei minulle anneta, sillä niissä on uuden henkilötietolain alaisia tietoja, jotka on suojattu. Samoin tieto, että valokuvata ei saanut, iso pettymys 🙁

Tutkittavaa kuitenkin riitti ja olihan minulla muistivihko ja lyijykynä.
Oli mm. isokokoinen paksuhko kirja, jossa listattuna kouluun kirjautuneet oppilaat vuosittain, siis oppilasmatrikkeli. Matrikkelista selvisikin helposti se tieto, että isä oli käynyt neljä kansakoululuokkaa täällä Kuopiossa, vuosiluvut 1920, 21, 22 ja 23 oli matrikkeliin merkitty. Siis normaalit neljä kansakoululuokkaa.

Toinen pienempi kirja oli ”Poikain käsityöarvostelut”. Sieltä löytyi mm. viimeisen lukuvuoden syksyltä kaksi työtä. Faija oli tehnyt laatikon, siitä arvosana 8 ja viivoittimen, josta arvosana 6. Viimeisen luokan kevään kohdalla luki ”eronnut”. Erosiko isä kesken neljättä luokkaa 1923-24 vai erosiko vain käsitöistä? Kenties muutti synnyinkaupunkiin Lahteen, jossa aloittikin lyseon syksyllä1924.

Sitten paksujen paperinippujen kimppuun. Päällimmäisenä olikin ensimmäisen luokan nimilista kauniilla kaunokirjoituksella ja allekirjoituksena Elvira Streng. Ensimmäisellä luokalla oli 17 tyttöä ja 18 poikaa. Opettajana oli ainakin kaksi ensimmäistä luokkaa tuo Elvira Streng. Oliko hän ankara kenties 😉

Pinot kävin läpi yksitellen paperi kerrallaan. 1920-24 väliseltä ajalta löysin muutamat isäni kouluarvostelut, jotka kirjasin muistivihkooni.

Aine1. luokan kevät2. luokan kevät
Käytös1010
Ahkeruus ja tarkkuus88
Uskonto78
Sisäluku78
Kaunokirjoitus77
Oikeinkirjoitus8
Luvunlasku87
Laulu88
Piirustus55
Käsityöt98
Keskiarvo7,27,3

Melko nopsaan sain käytyä papereita läpi ja oikeastaan olin saanut melkein kaiken tiedon, jota halusinkin, olin tyytyväinen ja kiitin arkistopaperit minulle tilannutta ystävällistä naisvirkailijaa. Erinomaista palvelua sain Kuopion kaupungilta.

Ainoastaan luokkakuvia ei ollut, eikä kotiosoitetta löytynyt koulun papereista. Se kotiosoite oli keksittävä muulla keinoin. Niin ja se isän äidin ompelimon sijainti. Se oli ollut jossain Tulliportinkadulla. Oliko kotoa käsin pidetty ompelimo vai oikea katutason liikehuoneisto? Käveltiin vaimon kanssa Tulliporttia pitkin ja satuttiin huomaamaan siinä kadunkulmassa käsityöliike Kuopion Nappi ja Nauha. Ei muuta kuin sisään ja kysymään kauanko tämä liike on ollut tässä? Ei osannut myymälän väki siihen vastata. Talo oli vanhan oloinen kivitalo, olisiko siinä ammoin ollut mummoni ompelimo? Kuopio oli kyllä valtaosin puutaloja täynnä oleva kaupunki 20-luvulla, joten epäilys oli suuri.

Käytiin puutalomuseossa, jossa oli vanhoja Kuopion puutalokeskustan valokuvia esillä. Ei löytynyt ompelimokylttejä kuvista. Sitten suunnattiin Kuopin kaupunginmuseoon ja katseltiin siellä näyttelyitä läpi, ei onnea. Lähtiessä vielä infotiskin henkilön kanssa jutustelin ja kyselin vanhoja kuvia 1920-luvulta. Hän antoi intendentin käyntikortin, joka vastasi mm. valokuvakokoelmista. Hienoa, ajattelin myöhemmin kysellä.

Kotiosoite Kuopiossa

Jäi vaivaamaan se osoite. Kuopiosta kotiin palattuamme vaimon tuttava vinkkasi, että henkikirjoista kannattaa etsiä. Ok, tuumasta toimeen.
https://digihakemisto.net on palvelu, johon on linkattu mm. Kansallisarkiston dokumentteja ja tästä palvelusta löytyy siis myös digitoidut henkikirjat vuoteen 1975 asti. Aloitin etsimisen sokkona Kuopiosta vuodelta 1922 ja aloin selata skannauksia läpi. https://digihakemisto.net/aineisto/1730815512 , niitähän riittää… sivulta 73 tärppäsi:
Tulliportti 7 – Johtaja Abel Väisänen 89, v. Mandi 88, L 1-0 (siis yksi poikalapsi, ei tyttöjä). Osoite oli siis löytynyt, Tulliportti 7. Enää ei oltu Kuopiossa, siis kartalta Street View -näkymään ja katsomaan Tulliportinkatu 7:ää, juu, tuon ohi käveltiin.

Millainen oli Tulliportti 7 1920-luvulla? Siinä toivottavasti se museon intendentti voisi kenties auttaa. Sähköpostia menemään ja kas niin, etsivä löytää. Ystävällinen vastausposti ja siinä tieto että osoitteet ovat muuttuneet, entinen Tulliportti 7 on nykyään Tulliportinkatu 9-11 ja siinä sijaitsee Kuopion pääterveysasema. Intendentti oli tämän tiedon lisäksi ystävällisesti etsinyt minulle kuvan vuodelta 1924, jossa näkyy ko. osoite ja sen sijainnin silloiset talot, siis myös isän kotitalo. Upeaa palvelua!

Savo-lehden toimitus Tulliportti 9-11 ja tumma talo sen takana Tulliportti 7

Yllä olevan kuvan vaalea talo on Savo-lehden toimitus. Ihmiset parveilevat sen edustalla odotellen urheilu-uutisia vuoden 1924 Olympialaisista. Taaempana oleva tumma talo on Tulliportti 7, isän kotitalo. Äitinsä todennäköisesti piti ompelimoa kotona. Tosin kuva on vuodelta 1924 ja Mandi kuoli 1922.

Kaiken kaikkiaan tutkimusmatka Kuopioon ja sen jälkeiset selvittelyt selvensivät paljon asioita faijan lapsuudesta. Asioita, joista ei ennen tätä olleet tietoisia minä eikä sisaruksenikaan. Ei mitään mystisiä salaisuuksia, vain asioita, joita ei tiedetty. Näitä on hauska kaivella esiin. Työ jatkuu.

Kiitos paljon Kuopio!

Likes

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Vastataksesi tähän artikkeliin omalta sivustoltasi, syötä alla olevaan kenttään oman vastauksesi URL-osoite.
Vastausartikkelissasi tulee olla linkki tämän artikkelin permalinkkiosoitteeseen (URL).
Vastauksesi tulee näkyviin tälle sivulle (mahdollisen moderoinnin jälkeen).
Haluatko päivittää/poistaa vastauksesi? Päivitä tai poista oma viestisi ja syötä oman viestisi URL uudestaan.
(Opi lisää Webmention -aiheesta)