Kardiologiaa – ensimmäinen äänitys

Sain valmiiksi ensimmäisen kappaleeni tässä aloittamassani hitaasti ja satunaisesti etenevässä äänitysprojektissa. Otin työstääkseni kappaleen, jonka tein kymmenen vuotta sitten, helmikuussa 2004. Tätä ollaan soitettu myös Slow Enough -bändin kanssa, mutta tässä oma versioni 😉

Kardiologiaa

Oli pitkä kuuma kesä
kun Pariisin junassa me tavattiin
juteltiin ja siellä ihastuin sun keinuvaan lanteeseen
Eurooppaa me kierreltiin
teltassa nukuttiin, paljon suudeltiin
ja Amsterdamissa annoin tatuoida sun nimes mun ranteeseen
Suomeen lopulta me palattiin
kesä ohi oli, satamassa halattiin
ja sovittiin että pian tavattaisiin kaupungilla uudelleen
Ootin kauan sinua
kunnes sielussani tunsin vilua
sillä tajusin ettet enää tule mun luokseni ollenkaan
Ensin näytit minulle taivaan ja sytytit mun kipinän
nyt pitäis löytää parannusta vaivaan, maailman pahimman ikävän
Kului siinä viikkoja kunnes mä
kaupungilla tutun lanteen näin
olit polttariporukan kuningatar ja suudelmia myymässä
Eri nimellä sut tunnettiin
suudelmajonossa kuulin kun sua huudeltiin
ostin eurolla sinulta katkeran kuuman suudelman viimeisen
Ja mä käytin plastiikkakirurgiaa ja sain sun nimesi pois
mutten löytänyt kardiologiaa, joka sydämeni parantais