Sata lintulajia ja enemmän

Olen säännöllisesti ottanut osaa Birdlifen 100 lintulajia-kisaan. Sehän on leikkimielinen kisa, joka laittaa osallistujan liikkumaan ja pitämään silmät ja korvat auki liikkuessaan luonnossa.

Olen osallistunut vuodesta 2019 lähtien ja joka vuosi ja saanut sata lajia täyteen. Se ei ole ylivoimainen tehtävä kenellekään, toki vaatii aktiivista liikkumista. Se liikkuminen onkin minulla se tämän kisan täky. Se on oikeastaan tuon tämän artikkelin otsikon ”enemmän”. Samalla tulee ylläpidettyä edes jonkinlaista lintujen tunnistamistaitoa yllä. Olen harrastanut lintujen tarkkailua jo yli 50 vuotta, mutta ne aktiivivuodet ovat takana. Nyt tuskin edes pidän kirjaa havainnoista, silloin tällöin tallennan havaintoja Tiira-palveluun.

Tänä vuonna on jopa elämänpinnojakin saanut kisan ohessa. Näin vihdoin sen avosetin, käyränokkaisen kahlaajalinnun, joka on vältellyt minua kaikki nämä vuodet. Uutena lajina myös lyhytnokkahanhi. Kaukoputki mahdollisti molempien lintujen paremman näkemisen ja tunnistamisen.

Jonkinlaista varusteurheilua se on tämäkin harrastus. Toki yksinkertaisimmillaan riittää kun on silmät ja korvat. Kiikari tuo paljon apua, optisesti hyvällä kiikarilla voi katsella eli tarkentaa myös lähelle. Pikkulinnut usein piilottelevat puskissa jopa parin metrin päässä. Kaukoputki taas tuo tunnistamisen helpommaksi etenkin monen aran lajin kohdalla.

Silti tämän vuoden tähän mennessä mukavin lintuhetki oli ilman optiikkaa. Sain taas nauttia kehrääjistä lempikalliollani itäisessä Helsingissä. Istuin alkuyöstä hiljaa paikoillani ja kehrääjä lenteli useasti aivan vierestä ikään kuin tutustumassa. Välillä kirkaisi kutsuäänensä. Vähän myös toki lauleli surinaansa ja surinan lopussa hauskat pulputukset, kun laulumoottori sammuu. Nämä koetut hetket ovat myös tuon otsikon ”enemmän”.