Kukaan meistä ei hillu täällä ikuisesti. Jossain vaiheessa tulee koiranputken puskenta eteen, väistämättä. Mitä sitten tapahtuu GMail -posteillesi, Google Kuvat -valokuvillesi ja muille Google -tilin takana oleville digitaalisille sisällöillesi? Digitaalinen testamentti on tehtävä, jos haluat turvata valokuvien ja kenties muun tärkeän sisällön säilymisen ja jakamisen perinnöksi haluamillesi edunvalvojille.
Kaksivaiheinen tunnistautuminen WordPress -sivustolle
Lisäturvaa WordPress -sivustolle kirjautumiseen
Käyttäjätunnus ja salasana, sillähän sitä yleensä tunnistaudutaan verkossa oleviin palveluihin, näin myös WordPressissä. Kaksivaiheinen tunnistautuminen antaa lisäturvaa, sillä salasanan lisäksi on kirjautumisen yhteydessä annettava jotain muutakin, yleensä alati muuttuva PIN -koodi.
Kuvat talteen pilvipalveluun – Google Kuvat
Olen nähtävästi siirtynyt paperikuvista digikuviin joskus 2000-luvun alkupuolella. Se selviää, kun katselee digikuvien varmuuskopiontiin käyttämiäni ulkoisia USB-kovalevyjä. Vanhimpien levyiltä löytyneiden kuvien aikaleimat ovat sieltä 2002 tienoilta, siis reilu 10 vuotta sitten. Vanhin USB-kovalevykin on siis jo melko vanha. Sehän tässä on jo vuosia pelottanut, mitä jos ne levyt hajoavat? Tekisikö varmuuskopion USB-levystä, vai miten kuvien säilymisen varmistaisi? Sain vihdoin aikaiseksi aloittaa varmuuskopioinnin varmuuskopioinnin 😉
Näin palautat Firefoxiin osoitekentän hakukoneeksi Googlen
Firefox -selaimeen on integroitu hakukoneen hakutoiminnot. Oikeassa yläreunassa on hakuja varten omaa luukku ja käyttäjä voi vaihtaa hakukoneen helposti mieleisekseen. Myös osoitekenttää voi käyttää hakuihin, kuten kuvassa. Oletusarvoisesti Firefox käyttää …
Google uusi hakuaan
Vihdoin suomenkieliseenkin Google-hakuun www.google.fi on lisätty ne ominaisuudet, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa saatavilla www.google.com -osoitteessa! Uudet ominaisuudet saa näkyviin hakutulossivulla ylhäältä vasemmalta kohdasta Internet – Näytä valinnat… . …