Google -tilin digitaalinen testamentti

Kukaan meistä ei hillu täällä ikuisesti. Jossain vaiheessa tulee koiranputken puskenta eteen, väistämättä. Mitä sitten tapahtuu GMail -posteillesi, Google Kuvat -valokuvillesi ja muille Google -tilin takana oleville digitaalisille sisällöillesi? Digitaalinen testamentti on tehtävä, jos haluat turvata valokuvien ja kenties muun tärkeän sisällön säilymisen ja jakamisen perinnöksi haluamillesi edunvalvojille.

Lue lisää…Google -tilin digitaalinen testamentti

Kaksivaiheinen tunnistautuminen WordPress -sivustolle

Lisäturvaa WordPress -sivustolle kirjautumiseen

Käyttäjätunnus ja salasana, sillähän sitä yleensä tunnistaudutaan verkossa oleviin palveluihin, näin myös WordPressissä. Kaksivaiheinen tunnistautuminen antaa lisäturvaa, sillä salasanan lisäksi on kirjautumisen yhteydessä annettava jotain muutakin, yleensä alati muuttuva PIN -koodi.

Lue lisää…Kaksivaiheinen tunnistautuminen WordPress -sivustolle

Kuvat talteen pilvipalveluun – Google Kuvat

Olen nähtävästi siirtynyt paperikuvista digikuviin joskus 2000-luvun alkupuolella. Se selviää, kun katselee digikuvien varmuuskopiontiin käyttämiäni ulkoisia USB-kovalevyjä. Vanhimpien levyiltä löytyneiden kuvien aikaleimat ovat sieltä 2002 tienoilta, siis reilu 10 vuotta sitten. Vanhin USB-kovalevykin on siis jo melko vanha. Sehän tässä on jo vuosia pelottanut, mitä jos ne levyt hajoavat? Tekisikö varmuuskopion USB-levystä, vai miten kuvien säilymisen varmistaisi? Sain vihdoin aikaiseksi aloittaa varmuuskopioinnin varmuuskopioinnin 😉

wanha maxtor
wanha maxtor

Lue lisää…Kuvat talteen pilvipalveluun – Google Kuvat